I don't wanna be sad, I don't wanna cry

Viimeinen lauantai Suomessa. Mua pelottaa, jännittää, hermostuttaa, ilostuttaa, suruttaa, itkettää, naurattaa. En osaa yhtään selitellä mun viimehetkien tunnelmia täällä kotona, tää kaikki tuntuu täl hetkellä niin vaikeelta. Asun siis nyt vikan viikon Riihimäellä äidin tykönä, ja mulla on hermo menny jo ainakin sataan otteesee. Kaipaan Turun kotiani ylikaiken, Turun kauniita maisemia ja Turun kavereita. Mun sydän jäi sinne, tunnen sen mun selkäpiissä asti. Heti ku palaan takas Suomeen heinäkuussa, tahon muuttaa takasin sinne ja nauraa kaks viikkoa putkeen onnesta. Viis päivää Suomessa tän lauantain lisäks, ja haluisin vaan itkee peiton alla ja halata äitii kokoajan. :-D Haha, oonpas säälittävä. 

Apua oikeesti. Viisi päivää suurinpiirtein. Tunteina tarkalleen 135 tuntia. Enää kaheksan tuntia tätä päivää jäljellä, viis päivää 24 tuntia ja seitsemän tuntia ensperjantaina. Saisko ajan nopeutettua? En haluis millään viettää tääl Riihimäellä enää sekuntiakaan ja haluun jo Espanjaan. Tai takas Turkuun, en tiiä. 

Mietin aina, mitkä on au pairien tai vaihtoon lähtiöitten viimesiä fiiliksiä. Yritin lukee kaikesta kaiken, selvittää heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan. Nyt ymmärrän paremmin kuin hyvi muitten vastauksen mulle. "Pelottaa ja odotuttaa". Joo niin muakin. Istuin äsken varmaan kolme tuntia olkkarin sohvalla, huutaen ja äristen kaikille. Teki vaan mieli tulla postaamaan näitä fiiliksiä, mitä on varmasti hauska lukea kahen kuukauden päästä ja nauraa omalle lapsellisuudelle. Mut nyt en vaan jotenki keksi mitään mitä kirjottais ja tuntuu ettei kukaan vois ymmärtää mua tällä hetkellä. Ainiin, hukkasin järkkärin laturin, damn. Toivottavasti Espanjas myydään halvalla uusii kameroita :-DD Tai edes latureita.