I wonder how many wishes a star can give

 Heipparallaa taas pitkästä aikaa! Nyt kerkesin tulee postailemaan taas nopsasti. Elämä on mahtavaa, haikeet fiilikset lähdöstä, sää on lämmin ja kaikki maisemat alkaa olee jo ihan tuttuja ja turhia kuvattavaks. Kaverit on parhaita ja Espanja on ihana. Suomi on kylmä ja kaukainen, kohta se on tuttu ja läheinen. Saisinkohan halata koko maailmaa, huutaa Kuulle kuinka rakastankaan sen valoa pimeydessä ja pysäyttää ajan hetkeksi.

Don't jugde me cause I'm quiet. No one plans a murder out loud

 Mullon ollu ihan kauheet kiireet täällä, en oo millään kerenny postamaan! Aamusta töitä, sit koko vapaa-aika kavereiden kans ja sit illat taas töissä. Viikonlopuksi jouduin töihin, joten vapaa-aikaa postailulle ei oo paljoo löytyny. Mut pian tulos megaisopostaus kuvii Madridista, ku oltiin Coryn kaa shoppailee (ihanan lämmin päivä!!) ja käveltii mont kilsaa just for fun. Mun kotiutumispäivä on jo tiedos, mut teille en sitä kerro viel hihihi. Harmittaa kyl lähtee takas pakkassuomeen mut onneks sain jo kämpän sieltä, jee! Mut nyt mä lähen kyllä ulos käymään Katien ja Mian kanssa, koska tää kämppä homehduttaa mut. Tsau! ::)

Long live with chocolate, heroin and vodka

 Tein tänää montaa asiaa ekaa kertaa elämässäni, nauroin poliiseille hyväntahtosesti, tajusin kuinka hyvän ystävän oonkaa löytänyt, napsin kuvia Corysta ihmetellen sen luonnaista kauneutta, huolehdin kavereista, nauroin vatsa kippurassa, en pystyny kävelemään ees suoraan ja nauroin ittelleni, tunsin syvää kunnioitusta tuntematonta kohtaan, vastaanotin mielenkiintoisia sähkäreitä, ikävöin ystäviäni, arvostin uusia ystäviäni, huolehdin turhista, kiukkuilin lapsille, kävelin pitkin Madridin katuja iso keksipaketti kädessä muiden ihmetellessä mussutustani, en ottanut paljon valovuvia Madridista, nautin raikkaasta ilmasta, nautin lämmöstä ja auringosta, nautin elämästä, suljen ajatukseni sydämeeni, salaan liikaa ja tieto satuttaa, mua naurattaa muiden lapsellisuus, en pidä espanjalaisista tavoista ja sydämeni murskaantui tulevaisuuden takia.

When she is sad she doesn't say a word

Mua ei huvita puhua. En oo nauranu koko päivänä ja hymyki on ollu mahottomuus. Isoja asioita tapahtuu solkenaan ja mä en tiiä enää miten päin olla.

A change may be just around the corner

Ihan aluks, kiitos kaikille ihanist tsemppaavista viesteistä, niistä mielipiteistä minkä takia oon jo voittaja ku lähin tänne ja terveys on ekal sijalla. Ja kiitos kaikille kavereille ketkä on alkanu jo Suomen päässä suunnittelee mun paluuta, auttaa kaikis asioissa sun muuta. Ootte ihania! ♥

Eilen oli muuten ihan kiva päivä, Yuella oli uintia ja työpäivä meni nopsasti. Tänää mua taas ärsytti nää kakarat vähäsen kotitehtävien aikana ja loppuillast tuli ihan sellanen fiilis et miksen voi koskaan saada omaa aikaa tarpeeks. Tänään mul oli kans eka espanjankielen tunti koulussa ja petyin ihan vietävästi. Maikka ei ees puhu englantia, joten mite mä olisin voinu ymmärtää yhtää mitään? Ja ootin et ekoil tunneil käytäs aakkosia, numeroita, itsensä esittelemisen jne. No me hypättiin suoraan kappaleeseen 3 ja mä kattelin kaks tuntia kattoa, myhäilin mielessäni kuinka hyvännäkönen yks luokkalainen on ja pelkäsin mun vieressä istuvaa n. 70-vuotiasta mummoa, kuka iski mulle kokoaja silmää ja kohotteli kulmiaa flirttailevasti. Mun sydän hyppäs kurkkuu ku se otti mua kädestä ja piti siinä pari minuuttia. Iiks. 

Illalla lähettiin tänää taas "vakiotytsyjen" eli Coryn ja Mian kaa ulos ja ne veteli alkoholia. Mä niiiin odotan et äitin paketti Suomesta saapuis ensviikolla, mis on litra alkoholii (tuun olee niiiiin kännissä ensviikon viikonloppuna!), suklaalevy ja hapankorppuja. Mun pitäis olla jo nukkumassa, mut taidampa viettää yön kattellen SOAa, mätäten omenaa ja päärynää ja nauttien lämpimäst peitosta. Onneks aamulla ei oo ku tunti töitä ja jos sit väsyttää, voi mennä takas nukkumaa. Huomenna pitäis käydä ostamas vihko ja kyniä, koska Cory alkaa torstaina opettaa mua espanjassa. Ihania kavereita! Mut nyt tsau, mä jatkan chattailyä (onks toi oikee sana?) Suomeen ja pikkuhiljaa alan pyörittää Sons of Anarchya. Adios!

The walls of hospitals have heard more prayers than the walls of churches

 

TÄRKEETÄ INFOA MUN AU PAIR AJASTA JA EHKÄ LUOVUTTAMISESTA

 
Vaikka mä olen kokenu koko elämäni ajan kipua, en oo koskaan tottunu siihe. Mun unelmat on aina särkyny sairastamisen takii, oon lopettanu kolme kouluu sen takia ja musta tuntuu aina, ettei must oo enää mihinkään. Ei töihin, kouluun tai ees normaaliin arkeen. Syksyllä mä alotin etälukion ja aattelin et siihen mä pystyn. Voin olla vaa kotona ja opiskella oman pöydän äärestä. Helppoa, eikö? Ei ollutkaan. Vaik sain hyvii numeroita, mun oli pakko lopettaa sekin koulu mikä tuntu niin helpolta.
Mä määrittelen itteni sairauksieni perusteella ja mun toinen koti on ollu 19 vuoden ajan sairaala. Kokoajan tulee uusia diagnooseja, uusia kipuja, uusia oireita. Marraskuussa olin 3 viikkoo taas sairaalassa ja eräs kolmikymppinen potilasnainen tuli kertomaan mulle, et sairaudet on vaan yks osa mua, mä en oo kokonaan niitä. Hetken mä uskoin siihe ja olin onnelline. Nyt oon taas unohtanut miten voin uskoo siihe lauseeseen. Oon sisäänpäinsulkeutunu sairausasioissani, vaikka mun sydän haluis jakaa niit kaikille. Mä huomaan äidin katseesta, kuinka mun terveys särkee sen sydämen. Sukulaisien kaa kun puhun, keskustelunaiheet on pääasiassa vaan mun sairauksista. Kaikki huolehtii, ihmiset kattoo mua aina tosi pitkään ja kysyy oonko mä kunnossa. Hymyillen vastaan, että ainahan mä pärjään. Se on valhe, en mä pärjää.

Mun terveys on taas romahtanu täällä. Vaikka oon suurimman osan ajast tosi ilonen täällä toisella puolella Eurooppaa, mun takaraivossa kuiskii ääni "mee kotiin, siellä on sulle kunnon hoitoa, susta ei oo tähänkään". Mun hostäiti ei tiedä mun sairauksista enkä uskalla niist sille kertookaan - niinku en oikeestaa kellekään. Kyl mä aina sanon uusille tuttaville et en oo terve ja ravaan sairaalassa viikottain. Kuinka mulle tehään kokoajan testejä, kuinka määrätään uusii lääkkeitä - mut hyvin harvat tietää mun diagnooseja. Ne on liian arkoi kerrottavaks. Tänne Espanjaan ku muutin, hain noin 2-3 kuukauden lääkkeet apteekista ja niit pakkauksia oli 15. Ja täällä en tuu saamaan noit lääkkeitä, mitkä on mulle elintärkeitä ja niinku määrästä huomaa, joudun syömää kourallisen lääkkeitä päivittäin. Se on yks syy siihen, miks mietin kotiinlähtöö. Mulla on kaikki niin kaua hyvin ku oon yksin tai kavereitten kanssa. Mut heti kun pitäis töitä alkaa tekemää, mua ahistaa, särkee, itkettää. Musta vaan tuntuu ettei must oo tähän vielä. Syksyllä mun lääkäri sano mulle, ettei musta oo tekemään töitä ainakaa pariin vuoteen. Mähän en sitä taas uskonu, vaan otin ja lähdin tänne. Tein virheen.

En silti haluis luovuttaa ja lähtee kotiin. Sillo nii moni ihminen vois taas tokaista mulle "mä tiesin ettet totakaan pysty suorittaa". Ja mulla ei oo enää siel ees kotia mihin mennä, rahaa ostaa huonekaluja tai mitää muutakaan. Mulla ei oo Suomessa mitään. Tottakai monet kaverit on jo sanonu mulle, että saan punkkailla niitten luona niin kauan kunnes saan oman asunnon. Mut haluunko mä sitäkään, olla vaivana muille? En. Ja mun pitäis löytää tietty kaupunki mihin jäädä ja hakea uusiks lähetteellä aikaa ittelleni sairaalasta, mikä seki kestää ikuisuuden.

Juttelin tänää mun vanhan kämppiksen kaa Facebookissa kuka tietää mun tilanteen. Se sano et mun terveys on ykkössijalla ja muutaman vuoden päästä jos oon paremmas kunnossa, voin muuttaa ulkomaille sillonki. Ajatus houkuttais lähtee helmi-maaliskuussa kotisuomeen, mut mä en kestä niitä ivoja mitä ihmiset heittelee, niit uteliaita kysymyksiä miks en jäänytkään ja kaikki epäilee ettenkö olis ollu onnellinen täällä. Se on virheluulo, mä oon oikeesti onnellinen tääl. Rakastan kattoo aurinkoa, ihailen maisemia, mun kaverit on parhaita, Madrid on mun unelmakaupunki täl hetkellä ja nauran yksin kävellessäni kaduilla. Mut musta vaan tuntuu, ettei mun terveys tällä hetkellä anna myöden tälle päätökselle asua täällä.

Kirjotin tän postauksen siks, että lukijat vähän ymmärtää jos lähen kotiin 1-2 kuukauden päästä. Toki mä viel mietin asiaa, juttelen kavereille ja äidille tästä. Haluun mielipiteitä ja rohkasua päätökseen, päätin sitte jäädä tänne tai lähtee kotiin. Mut mä tiiän etten pärjää tääl ilman tukee ja olkapäätä mihin nojata. Tääl ei oo ketään kelle kiukuttelen huonona päivänä, ei ketään kuka ymmärtää jos sanon et sattuu. Kukaan ei ymmärrä jos en pääse aamulla ylös sängystä tai itken koko päivän. Tällä hetkellä mä vaan haluisin käpertyy äidin sohvalle itkemää ja nukkumaan, olla äidin huolehdittavana ja päästä sairaalaan.
Yks vaikeimmista päätöksistä elämässä on päättää luovuttaako vai jatkaako kovempaa. Nyt mä en osaa päättää.

Girlfriends are our soulmates

 Hi guyyyys, minä se täällä vaan ilmottelen olemassa olostani. Tänää oli taas kiva tyttöjenilta, vaikkaki nopsasti nähtiin Riccardoo ja Veselinii. Muut otti tänää taas vähä alkoholii ja mä en malta oottaa ensviikon lauantaita, ku mäkin pääsen dokaa ekaa kertaa täällä, jee! Mä vaa nii toivon, et pullot Suomesta kerkee tulla viimestää perjantaina. Must tuntuu et mulla on käyny kyl nii hyvä lykky, ku heti alusta asti oon löytäny täältä näin hyvii kavereita! Juteltii tänää entisen pomon kaa Facebookissa ja seki sano et mä saan kavereita missä vaan, haha. Ihanat suomalaiset ihmiset, hihi. Ainii, mulla pitäis enskuun alussa tulla viikonlopuks tänne tuttava Suomesta vieraaksi, kuin kiva! En malta oottaa et pääsee jolleki näyttää näit ihmeyksii täällä ja bailaa koko yön ilman murheita tai draamaa - toivottavasti. Mut tää teksti takkuaa nyt kyl nii pahasti ku kello on neljä aamulla ja silmät painuu kii. Mä meen laskee lampaita, tsau!

Don't let your dreams just be dreams... Make it a reality

 Eilen oltii ekaa kertaa girls night out ja mul oli tosi hauskaa! Mia näytti mallia kuinka Suomessa juuan, haha. Päivällä mul oli tosi kamala koti-ikävä Turkua ja ihmisii, olin tosi pahalla pääl ja migreeniki yllätti. Onneks tyttöjen kans sai rentoutuu ja kävellessäni kotoota rautatieasemalle, mä vaan katoin kuuta ja nauroin täyteen ääneen. Ne läheisimmät tietääki mikä sairaus mulla vallitsee, nii välillä elämä on mulle tosi kurjaa ja onnenhetket on taas niin täynnä elämänjanoo ja iloa. Mut back in the bisnes! Eilen mulla alko dieetti, et syön kaks viikkoa vaa pelkkää hedelmii. Nää mun lääkkeet on lihottanu mua 20-30 kiloa vuoden sisällä ja nyt on kyl pakko päästä täst painosta eroo. Harmi vaa et tytöt sai mut yllytettyy syömää eile illal Mäkissä aterian, haha. Mut äsken kävin kaupassa ja ostin miltee neljä kiloo vaa hedelmiä, jolla pärjään  muutaman päivän.

Madridin pääkaupunkiseudulla on yli 6 miljoonaa ihmistä, eli enemmän ku Suomessa ees asukkaita. Siks eilen yöl oli tosi outoo ku oltiin metroasemalla, iso jätkälauma osotteli mua ja huus että ne tuntee mut. Mä en uskaltanu kunnolla kattoa keitä ne ees oli, hahha. :-D Tänää aamul mä heräsin kauheeseen migreeniin jälleen kerra, ja tääl talossa on täl hetkel koko hostsaatanansuku. Kaikki luulee et oon hirvees krapulas, heh... Mut nyt pistän leffan pyörii ja lähen sit taas ulos tyttöjen kans ja ties kenen muitten kaa. Mahtava lauantai, aurinko paistaa kirkkaalt taivaalt ja ulkona oli jopa kuuma kävellä pitkähihases. Adios, mä taas nautin elämästä enemmän ku koskaan.

It may be wrong but it feels right to be lost in paradise

Täällä on keskustas ihan mielettömät määrät tollasia ihme ihmisiä maalautuneina ja "tekevinään jotaki" aivan paikallaan. Kelatkaa tota motocrossaajaaki, tossa se tällistelee muutamat tunnit paril tauolla lisättynä. Noi on must niin cooleja, jotenki tän kaupungin "sydän". Ihan niinku noi ihmiset pukujensa kanssa (alin kuva, toi sininen smurffi mikä lie tossa noin). Tänää oli myös (muka) päätön mies liikenteessä, mikä sai lähes kaikki ihmiset kattomaa ja pällistelemään. Annoin tänää myös kahelle kerjäläiselle rahaa, jee hyvä minä! Mutta siis joo. Aamulla tosiaanki vein kersat kouluu, kuhnailin kotona muutaman tunnin ja sitte lähin tapaamaa Corya keskustaa. Siellä mä tunnin jaksoin venailla ja ihmettelin ku USA-tyttöä ei näy eikä kuulu, joten päätin lähtee kotiopäin. Miltee heti tuliki viesti et omg im so sorry i didnt woke up, my alarm sucks jne. Samalla reissulla tajusin hukanneeni kotiavaimet, mitkä löyty sitte muutaman tunnin pääst mun taskusta - lol minä. Sitte ahersin ja puhkuin viitisen tuntii lasten kans ja lähin illal uudestaan Madridiin Coryy tapaamaan. Nyt se oli vaan 20-25 minuuttii myöhässä! Naiset, aina myöhässä... Meil oli silti ihan törkeen hauskaa enkä oo varmaa ikinä hävenny omaa nauruu nii paljo ku äsken Mäkkärissä, haha.
Nyt rupeen lukee enkun kielist kirjaa ja meen nukkuu, koht pitäis jo miltee herätäki... Goodnight!

Just be happy and you will be beautiful

R a k k a u s  e l ä m ä ä n

♡ Ulko-ovesta astuminen ja ilman nuuhkaisu. Sää on sama ku Suomessa lokakuun alussa, syksy tuoksuu ja vesihyöryä tulee hengityksen mukana ja yritän tehdä siitä rinkuloita. Mua naurattaa.
♡ 2014. Uusi vuosi, uudet ihmiset, uudet asiat, uudet unelmat, uudet onnellisuuden tunteet, uudet mahollisuudet.

♡ Maailman pehmein sängy, kaks lämmintä peittoa ja jumpsuit. Plussana kaiken päälle pitkät yöunet ilman painajaisia.

♡ Joka päivä löydän erilaisii suklaita, eilen tein löydön ja löysin Kinderin suklaalevyn - eli sitä samaa mitä on kindermunissa!

♡ Mun hymy naurattaa muita, ihmiset palvovat mun elämänasennetta ja tuntemattomat kattovat ku tanssin kaduilla onnesta soikeena.

♡ Kunnon uppoutuminen mahtavaan kirjaan, eläytyy toiseksi ihmiseksi ja tietää et kaikesta aina selviää.

♡ Uudet ystävät ympäri maailmaa ja uuden parhaan kaverin lento laskeutuu tänne muutaman tunnin päästä!

♡ Uudet biisilöydökset, minkä mukana ei voi muuta kun tanssia tai maata sängyllä katsoen kattoa ja toivoo et tilanne videoitaisiin - kumpa kaikki näkis ja tuntis mun onnellisuuden solujen liikkuvan mun sydämessä.

♡ Aina on huonoja päiviä, mutta sen avulla onnistuu rakastamaa parempia hetkiä. Beautiful things has happened here.

♡ Uusia katuja, kauppoja, maisemia ja asioita.

♡ Oma peilikuva ei näytäkään tänää niin hirveeltä kun yleensä. Mun hymy ulottuu korviin ja se on aitoa, ei feikattua.

♡ Mietteet äidistä, ystävistä ja Suomesta. Ne saa aina jaksamaan päivästä toiseen ja ootan sitä hetkee ku pääsen hyppäämää kaikkien syliin ja sanoo etten pakkaa laukkuani ainakaan parii kuukauteen.

♡ Weheartitin tekstikuvat, joiden kohalla voi vaan nyökyttää päätään ja ajatella "niin justiin"

♡ Lompakossa on rahaa, uusia vaatteita on lattialla ja vaikken materialisti ookaan, oon ilonen.
♡ Tiiän miten olla onnellinen, vaikka olisin surullinen.

♡ Uusi vuosi uudet kujeet! Ikämittariin tulee 20, uusia kavereita varmaan saman verran ja mun leikkikenttä isontu pienestä Turusta isoon Madridiin.

♡ Unelmien tavoittelu, onnellisuuden tuplaaminen ja tieto että kaikki on mahollista.

♡ Ehkä mua välillä vähän ärsyttää ja surettaa, mut mä tiiän kuinka hieno maailma onkaan.

♡ "Ihastuksen" yllättävä viesti joka sai mun hymyn suurenemaan entuudestaa, jos se on ees mahollista.

♡ Tieto siitä et jokanen aamu on uus mahollisuus, aina voi yrittää olla parempi ihminen ja ikinä ei pidä lannistua.

♡ Pitkään yöhön kestävä dataaminen parhaiden kavereiden kanssa chattaillen, mielenkiintosien nettisivujen löytäminen ja suklaalevy vieressä. Voiko olla parempaa?

♡ Uudet haasteet.

♡ Kirkkaanpunanen huulipuna, joka saa näyttämään niin kauniilta, niin sävähdyttävältä.

♡ Päivien laskeminen kesään. Enää 22 päivää kylmintä kuukautta täällä ja huomiseks on luvattu +15 astetta ja aurinko paistaa. Enskuussa on 28 päivää taas hivenen lämpimämpää ja maaliskuussa alkaa kunnon kevät. Pian saan maata nurmikolla silmät kiinni, tuntea ihanan auringon lämmön ja mun mieli on tyyni kuin meri.

♡ Euforia, elämänilo, riemu.

♡ Tieto siitä, kuinka mulla ei mitenkää voi olla kaikkia maailman ongelmia. Taas huojennun.

♡ Nauran yhtä paljon ku hengitän.

My heart whispers 'oh god im lucky bastard'

 

Maailman parhaimmat vaatelöydöt ikinä, iha pilkka hintaa!

 Mun koulu alkaa tiistaina, jee!

Nyt alko arki täälläki päin Eurooppaa. Lapset meni kouluun ja oon nii onnelline, et tarvii vaan tunti tehä aamulla töitä ja sitte saaki lepäillä taas 6-7 tuntia yksin kotona / kavereiden kans keskustassa. Oon sellane ihminen, kuka haluu herätä rauhassa ja dataa pari tuntii aamulla ennen muita hommia. Ku oltiin saatu lapsoset kouluu, mentii hostmaman kans mun tulevalle koululle ilmottautumaan ja tiistaina se sit alkaa! Pari kuukautta ja tää tyttö puhuu sujuvaa espanjaa - vihdoinki. Pian en oo se ulkopuolinen, kelle pitää aina kääntää kaikki englanniks, haha. Vihdoinki mulle oli tullu takuuvuokra takasin, joten lähin yksin shoppailee Madridin keskustaan. Ennen sitä, mun Visa Electron juuttu taas pankkiautomaattiin... Oli tosi kiva yrittää pankkineideille selittää englanniks että joo mun kortti on juuttunu sinne, että voisko ne avata koko höskän. Kortin saatuani takas pankkitäti tiuskas mulle että opettele espanjaa, mehän ollaan Espanjassa eikä Englannissa. Auts. Mutta joo, yks pussilline vaatteita tarttu mukaan ja n. 10 kappaletta sormuksia, eikä maksanu ku noin 40 euroo. Tääl on tänää paistanu ihanasti aurinko, varjossa on +14 astetta ja auringossa vähän päälle 20 astetta! Kyl kelpaa lokoilla tääl, hahaha.
Nyt mä taas lähden hakemaa lapsia koulusta ja kattoo jos illalla suuntais takasin Madridiin Coryn ja sen toisen USA-kaverin kans. Adios, meitsi taas nauraa onnellisuuttaan.